Uutiset

Terveysturvallisuussuunnitelma

07.05.2021

TERVEYSTURVALLISUUS  

LOUNAIS-HÄMEEN RASTIN  SUUNNISTUSKILPAILUSSA 2.6. 2021 PORTAASSA  

LHR järjestää perinteiset Forssa Games keskimatkan suunnistuskilpailut Tammelan Portaassa, Riitalantie 170 

 Osanottajia on ollut aikaisempina vuosina noin 400. Kilpailuun voivat osallistua vain lisenssiurheilijat, joiden yhteystiedot löytyvät lisenssirekisteristä.  Kilpailuissa on sarjat 16-90 vuotiaat. Tapahtuman aikataulu (lähtöajat) porrastetaan niin, että yhtä aikaa lähdössä, metsässä, maalissa tai paikoitusalueella ei tapahdu lähikontaktia. Toimitsijat eristetään kilpailijoista aidoilla, muoviseinillä ja plekseillä. Kilpailutoiminnot esim. tulospalvelu ja leiman tarkastus ovat ulkotiloissa, joissa on yhtä aikaa vain 2– 4 toimitsijaa. Kilpailijat eivät siten pääse lähikontaktiin toimitsijoiden kanssa. Kontaktit kilpailijoihin hoidetaan netin välityksellä ja informaatio kuulutuksella. Yleisö ei saa tulla paikalle. Pelastusviranomaiselle laaditaan kilpailusta erillinen pelastussuunnitelma, jossa on mainittu tapahtuman turvallisuudesta vastaava henkilö (Paavo Vesterinen).  

Kilpailun toiminnot, noudatettavat turvallisuusohjeet ja –periaatteet  suunnitellaan ja toteutetaan siten, että suunnistajien ja toimitsijoiden lähikontaktit minimoidaan. Lounais-Hämeen Rastin kilpailusivuilla www.lhr.fi ovat kilpailuohjeet ja ajan tasalla olevat viranomaisten ohjeet ja määräykset, joita jokainen kilpailija ja toimitsija velvoitetaan  Ilmoittautuessaan noudattamaan.   Kilpailuun ei saa osallistua, jos ei tunne itseään terveeksi. Yhteiskyytejä ei suositella ja paikoitusalueille pysäköidään järjestäjien opastuksen mukaisesti väljästi turvavälit mahdollistaen. Kilpailijat ohjeistetaan ennakkoon tulemaan suoraan autoista lähtöpaikalle (kaksi lähtöpaikkaa) ja poistumaan välittömästi takaisin autoihin maaliin tultuaan. Paikoitus on tienvarressa n. 1 km kilpailukeskuksesta. 

 Kilpailijat lähetetään maastoon kahdesta lähdöstä vähintään kahden minuutin välein useammalle radalle ja samalle radalle lähtevien lähtöväli on vähintään 2 minuuttia, jolloin lähikontaktin mahdollisuus on minimaalinen. Metsässä kilpailijat ohjeistetaan pysymään kahden metrin etäisyydellä toisistaan, leimaamaan yksitellen rastilla, ohjataan maalileimauksen jälkeen useampaa väylää pitkin (2 metrin välein) kilpailukortin tarkastukseen ja edelleen omaa nauhakujaa pitkin paikoitusalueelle. Toimitsijat valvovat, että kilpailijoiden välille ei synny lähikontaktia. Lähdössä kilpailijoiden turvaväli on yli 2 metriä, joka tarkoittaa, että lähtökarsinat ovat rakennettu siten, että varmistetaan riittävät etäisyydet toisiin lähtijöihin ja toimitsijoihin. Koko kilpailun kesto klo 17.30- 21.00 Kilpailu on keskimatkan kilpailu, joten suunnistajat käyttävät sarjasta riippuen aikaa noin.15-40 minuuttia suunnistusratansa kiertämiseen. Kilpailun turvallisuuspäällikkö - toimitsijoiden avustamana - vastaa, että turvavälit ja kaikki koronakauden turvatoimet toteutuvat lähdöissä, maalissa, infossa ja paikoitusalueella. Kasvomaskin käyttö on pakollista muulloin kuin kilpailusuorituksen aikana, ellei ole lääkärinlausuntoon perustuvaa erivapautta (todistettava). Käyttöpakko on voimassa myös pysäköintialueella. Kilpailijoita kehotetaan varaamaan riittävästi omia maskeja. Tarvittaessa järjestäjät tarjoavat maskin. 

 Kaikki ohjeet ja tulokset ovat vain netissä. Kilpailukeskuksessa on maali, ensiapu , info, Take-away- noutopiste ja WC vaunu. Turvavälit merkitään selvästi. Kilpailutoiminnot, kilpailukorttien tarkastus, tulospalvelu ja ensiapu sijaitsevat ulkotiloissa. Toimitsijat eivät tule lähikontaktiin kilpailijoiden kanssa, koska toimitsijat suojataan ja eristetään muoviseinillä, jonka läpi nähdään maaliin saapunut suunnistaja. Kilpailija poistuu maalista ja leimantarkastuksesta järjestäjän määräämiä väyliä pitkin. Järjestäjä huolehtii poistumapisteisiin käsien desinfiointiainetta ja maskeja sekä kontrolloi, että kilpailijat poistuvat viivyttelemättä pysäköintialueelle. Kuvatut kilpailukeskuksen toiminnot ovat olleet käytössä viime vuonna ja tänä keväänä muissa  suunnistus  kilpailuissa aluehallintoviranomaisten ja Suunnistusliiton välisten neuvottelujen tuloksena, joita on hyvin noudatettu. Ensiapuhenkilöt ovat ammattilaisia ja osaavat noudattaa turvallisuus ja hygienia ohjeita ja tarvittaessa käyttävät myös visiireitä ja erikoiskasvomaskeja.   Järjestäjä varaa roska-astioita lähtöön ja maaliin sekä  käsidesiä . Kilpailijat voivat seurata kilpailua online-tulospalvelusta, joten kilpailukeskuksessa ei ole tulostaulua. Osanottajien kesken arvotaan palkintoja ja nimet julkaistaan  Lounais Hämeen Rastin kilpailusivuilla. Palkinnot haetaan infosta, joka sijaitsee kilpailukeskuksesta poistuttaessa. Toimitsijat huolehtivat turvaväleistä.   Voittajille palkinnot ovat lahjakortteja, jotka postitetaan jälkeenpäin. Kaikki toimitsijat käyttävät maskia tai visiiriä sekä pitävät turvavälit kilpailijoihin ja toisiinsa. Toimitsijoilla on velvollisuus huolehtia maskien käytön ja turvavälien toteutumisesta. Suurin osa kilpailun vastuuhenkilöistä ja toimitsijoista on ollut mukana jo viime vuonna, joten tietävät toimintatavat. Informaatiota jaetaan riittävästi ennen kilpailua. Kilpailukeskuksessa on käsidesiä ja kasvomaskeja tarjolla. Kilpailutoimintoja karsittu: kilpailupaikalla ei ole käytössä pukeutumistiloja, peseytymismahdollisuutta, tulostaulua, ilmoitustaulua ja muksulaa. WC-toiminnot ovat vaunussa, jota kilpailun järjestäjä puhdistaa ja desinfioi säännöllisesti kilpailun aikana. 

 Yhteistyöterveisin Paavo Vesterinen Kilpailunjohtaja LHR 0503427626 paavo.vesterinen@surffi.net 

03.06.2021Kiitos kilpailijoille, maanomistajille ja järjestäjille
03.06.2021Tulokset ja väliajat
02.06.2021Valokuvia
02.06.2021Lähtöajat julkaistu
01.06.2021Ravintola palvelee kisakeskuksessa
31.05.2021Arvontapalkintojen saajat arvottu
29.05.2021Tulethan paikalle terveenä
20.05.2021Forssa Gamesissa hyvät palkinnot
20.05.2021Kilpailuohjeet julkaistu
07.05.2021Kilpailukutsu julkaistu

Siirry arkistoon »